• Ydinajatus Pajulan laajassa toimintamallissa on, että pystymme tarjoamaan projektien kokonaisvaltaista hallintaa asiakkaillemme. Vahvuutemme on, että tarvittaessa saman katon alta saa tuotteelle esim. liikkuvan kuvan tuotannon, nettisivuston ja painettavat esitteet. Vastavuoroisesti toimimme luontevasti myös isommissa tuotannoissa koneiston osana, esimerkiksi TV-kuvaajana.

    Kuva

    Laaja osaaminen niin liikkuvassa kuvassa, grafiikassa, animaatioissa kuin valokuvauksessakin takaa punaisen langan säilymisen asiakkaan materiaaleissa kautta linjan. Taustalla oleva vuosien kokemus graafisesta suunnittelusta antaa omaleimaisen näkökulman myös liikkuvaan kuvaan.

    Ääni

    Osaaminen äänipuolella mahdollistaa mainoksien ja animaatioiden äänen jälkikäsittelyn sekä äänimaailmojen tuottamisen saman katon alla. Oma äänitysstudio ja liveaudiolaitteisto yhdessä tarjoavat keikkojen ja tapahtumien äänentoiston lisäksi myös tapahtuman tallentamisen.

    Tausta

    Vuonna 2003 perustettu yhtiö, joka toimi alunperin vain levy-yhtiönä ja ohjelmatoimistona Tomin ja Markun Ratas yhtyeelle. Nykyään täysiverinen tuotantoyhtiö, jossa kolme osakasta, Markku Kirves, Tomi Malin ja Tommi Kekkonen. Palkittu vuonna 2007 Päijät-Hämeen vuoden Nuori Yrittäjä palkinnolla. Alunperin Pajula toimi lähinnä musiikin tuotantoyhtiönä, PAJULA RECORDS levymerkkinä. Levyjen julkaisu ja muu toiminta musiikin kanssa aikoinaan keskittyi tämän nimen alle. Järjestimme viitenä peräkkäisenä vuonna myös Pajularock-festivaalia Sysmässä.

    Nykyään kustannus- ja julkaisutoiminta on jäänyt vähemmälle, yhtiö keskittyy vain tuotantopuoleen tällä hetkellä. Emme siis ota uusia yhtyeitä tai julkaise levyjä tällä hetkellä.